Taisin joskus mainita, että olen pitänyt Excel-taulukoitten avulla kirjaa painonpudotuksestani. Muutama viikko sitten loin uuden taulukon tätä nykyistä projektia silmällä pitäen. Ajattelin kuitenkin että teitä voisi kiinnostaa miten tuo 10 kilon painonpudotus mulla aikoinaan tapahtui. Tässäpä ois vähän malliksi!

Eli tosiaan aloitin laihduttamisen (tai ehkä pitäisi sanoa ennemminkin että elämäntaparemontin) marraskuussa 2009. Normaalipaino mulla on aina pyörinyt siinä 69 kilon tienoilla, mutta v. 2009 huomasin lihoneeni siitä 7-8 kiloa. Oma olo ja ulkonäkö oksetti ja päätin että kilot saavat lähteä ja että niiden mukana voisi lähteä mielellään muutama lisäkilokin. Haaveissa oli puntarin näyttämä lukema 60 kiloa. Painonpudotus kuitenkin keskeytyi elokuussa 2010, kun lähdin puoleksi vuodeksi vaihtoon ja elämäntavat heittivät kärrynpyörää jälleen kerran. Painoni ehti kuitenkin vakiintua hieman alle 67 kiloon ja parhaimmillaan puntari näytti 65,4 kiloa!
10 kiloa 10 kuukaudessa on mielestäni erittäin hyvä vauhti. Tuosta käyrästä näette että alussa painonlasku oli tyypillisesti nopeampaa ja välillä oli hitaampia laskukausia mutta suunta oli koko ajan alaspäin. Älkää siis lannistuko jos puntari näyttää välillä hieman enemmän ja välillä vähemmän, se kuuluu asiaan!
Tämä ei tosiaan ole ainoa taulukko tuolta ajalta. Tein myös päivätaulukkoa ja viikkotaulukkoa, mutta ne ovat kooltaan niin isoja etten postaa niitä tähän. Päivätaulukko ei sinänsä kerro mitään, mutta koin itselleni parhaimmaksi ratkaisuksi punnita itseni joka päivä. Syömisen kanssa tuli tsempattua paremmin kun tiesi että aamulla oli edessä jälleen punnitus.

Tässä olisi sitten tän kevään taulukkoa. Päivittäisen itseni punnitsemisen aloitin 2. helmikuuta. Välillä on ollut toki välipäiviä kun on pitänyt heti aamusta sännätä jonnekin tai en ole ollut kotona.

Tässä taas viikkokäyrä. Kuten huomaatte, on parissa viikossa painoa tippunut jo n. 2 kiloa. Tänä aamuna puntari näytti 67 kiloa. Eilen vedin pitkästä aikaa omat tsemppihousuni a.k.a. skinny jeansit jalkaan ja sain napin kiinni, jee! Päätin että alan käyttämään niitä farkkuja kun puntari näyttää 65 kiloa, vielä housut tuntuu aika ahtaalta enkä halua venyttää niitä. Pakko mainita, että kyseessä ovat yksilöt jotka eivät jousta juuri yhtään ja ostin ne viime syksynä, jolloin nappi meni kyllä kiinni mutta tuskallista se oli.
Eli päiväpunnitus ja skinny jeansit, siitä motivaatiota painonpudotukseen! Mikäli teillä on jotain motivaatiovinkkejä, niin jakakaa niitä ihmeessä kommenttiboksiin, lukisin niitä mielelläni! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti