torstai 7. kesäkuuta 2012

Big black shorts

Tän aamun paino, 62,6kg, on uusi ennätys. JEE! Kaivoin naftaliinista shortsit, joita oon käyttäny pari viimestä kesää ja nää pyörii mun jalassa. En jaksa ymmärtää, koska en tunne laihtuneeni kovinkaan paljon, tai ainakaan en osaa nähdä sitä omassa peilikuvassani. Joka tapauksessa shortseissa on nyt 10 senttiä ylimäärästä tilaa, joten jotain on kai vuodessa tapahtunut. Tämmöset hetket saa tsempin päälle ja hymyn huulille :)

Kuva weheartit.com





















Täytyy ilmeisesti lähtee metsästään uusia shortseja sit täksi kesäksi.

Laihdutuksen suhteen oon oivaltanut taas muutamia asioita viime aikoina, enkä osaa ehkä selittää kaikkea mitä mun mielessä on viime aikoina pyörinyt. Joka tapauksessa suurin muutos on se, että ajattelen ekaa kertaa elämässäni tätä nykyistä rytmiä elämäntapana, jonka haluan pitää yllä koko loppuelämäni. Kevyesti ja terveellisesti syöminen pitää olon virkeänä, enkä todellakaan jää mistään paitsi jos en vetele napaani kaikkia niitä hirvityksiä mitä söin joskus aiemmin (kauan sitten). On hyvin epätodennäköistä että kuolen nälkään vaikka en söisikään joka viides sekunti. Pidän herkkupäivän kerran viikossa ja silloin oon syönyt kaikkea sitä mitä on viikon aikana tehnyt mieli. Voin kertoa että olo sen mättämisen jälkeen on niin järkyttävä että seuraava viikko rullaa eteenpäin hyvin kevyesti ja ennen kaikkea helposti.




















Aamupala on päivän tärkein ateria, muistakaa se. Aamiainen määrittää suurilta osin sitä, mitä syöt loppupäivänä ja kuinka paljon. Liikaa en voi myöskään korostaa proteiinin osaa kevyessä ruokavaliossa. Aamulla syön joko purkillisen maitorahkaa tai pari palaa ruisleipää (mieluiten jälkiuuni, nams) pienen appelsiinimehulasillisen kanssa. Rahkan proteiini pitää nälän loitolla pitkään ja mehu piristää ja antaa potkua päivään. Lounaaksi pyrin syömään myös jotain proteiinipitoista, kuten soijapaloja, -rouhetta tai fileitä eri muodoissa. Uusi lempiruokani on paistettu tofu & vihreät pavut. Makaroneja, perunoita tai muita ei tarvitse, kaveriksi riittää raikas salaatti, johon oon yleensä laittanut mausteeksi pienen määrän kevyitä salaattijuustokuutioita.

Illalla pyrin syömään kevyemmin. Päivälliseni on usein salaatti leipäpalan kanssa, kasvissosekeitto tai muu vastaava. Saatan syödä myös välipalan, suosikkejani ovat uudet ProFeel-proteiinijugurtit ja -rahkat, rasvaton raejuusto sekä banaani ja säilykemangoviipaleet, jotka on kaikki helppo vaikka kuljettaa mukana töihin tai kouluun. (Kokeilkaa muuten kahvitauolla kahvin kaveriksi banaania, kokeilin yksi päivä ja oli erittäin hyvä yhdistelmä!) Illalla juon kupin vihreää teetä ja syön ehkä jonkin hedelmän, hieman vihanneksia yms. Lemppareita on tuore mango, avokado, banaani, omena, porkkana, kiivi ja appelsiini.

Oon niin iloinen, että oon alkanut löytää terveellisen ja itselleni sopivan ruokavalion ja päivärytmin. Tärkeintä on syödä usein ja pieniä aterioita, välipalat pitää nälän loitolla ja energiatason ylhäällä.

Miltäs mun ruokailurytmi kuulostaa? Ja mitkä on teidän kevyitä suosikkiruokia ja välipaloja? Otan mielelläni suosituksia vastaan :)

2 kommenttia:

  1. heippa! törmäsin blogiisi blogilistan kautta ja lukaisin sen läpi. Oli hauska huomata samaistuvani sinuun. Oon itse ollut 2½ vuotta sitten jamassa 78 kg ja nyt viimevuonna rikoin tavoitteeni 60 kg. Tuo olo kun ne entiset jos-vielä-joskus-mahtuisin-noihin-housuhin -housut ovatkin isot on mahtava! Muutenkin sun tapa laihduttaa on kaikinpuolin esimerkillinen ja tervehenkinen :D annoit mullekin inspiraatiota pudottaa nämä viisi vuoden aikana tullutta kiloa :D erittäin paljon tsemppiä sulle :D
    ps. taidan salaa välillä vilkuilla tänne blogiin ;)

    VastaaPoista
  2. Hauska sattuma :D Kiva jos kuulostaa esimerkilliseltä, en tiedä onko se aina sitä mutta yrittänyttä ei laiteta ;) Tsemppiä myös sinne :)

    VastaaPoista