Ällöttää. Ärsyttää. Vaatteet kiristää. Reidet osuu yhteen kävellessä.

Löysin vanhan vihkoni, johon merkitsin aamupainoni lähes joka päivä kolmen vuoden ajan. Tuo ylläoleva kuva, ja tarkemmin ottaen vihkon sivu, on viime vuodelta. Melkein tasan vuosi sitten painoin 57,8kg eräänä kauniina aamuna.
Nyt on syyskuun 4. päivä vuotta myöhemmin ja puntari näytti viikko sitten melkein 67 kiloa. Mitä tapahtui?
Lokakuun 10. päivä 2012 löysin maailman ihanimman miehen. Täydellisen. Sekä uuden kaveriporukan siinä sivussa. Aika kului lähinnä baareissa, sillä meillä ei ollut oikein muuta hengailupaikkaa. Paino alkoi nousta, unohdin puntarin ja ruokailutottumukset.
Long story short, nyt on aika päästä takaisin ruotuun. Kyllästyttää ja ahdistaa. Tuo alle 58 kiloa tuntuu lähinnä utopialta, mutta sinne on nyt päästävä. Vartalon leviämisen yhteydessä leviää nimittäin myös pää.
Töissä menee helposti, sillä olen keksinyt täydellisen työevään: keitto. Teen sitä n. 6l pakastimeen valmiisiin, n. 0,6l, rasioihin ja otan mukaani töihin evääksi. Nälkä pysyy pidempään poissa kuin salaatilla, jostain kumman syystä, vaikka ruoka on suurimmaksi osaksi nestettä.
Aamulla syön normaalisti 2 palaa ruisleipää, joiden päällä on kevyttä sulatejuustoa (Lidlin vache qui rit kevytversiona ♥), sulatejuustoviipale (Lidl 12% ♥) ja yleensä kurkkua ja itsekasvatettua basilikaa. Pari kuppia kahvia menee helposti. Pakastimesta löytyy oman pihan tyrniä, jota syön 10 marjaa aamulla monivitamiinipillerin ja yleensä mehun kanssa. Kromin ostaminen on myös listalla.
Ongelmaksi muotoutuukin lähinnä se, mitä syön töitten jälkeen. Hyväksi havaittu on kukkakaali ja porkkana dipin kanssa, melkein pelkkää raakaa vihannesenergiaa ja kevytkermaviilissä nyt ei kovin montaa kaloriakaan ole. Illalla pyrin juomaan ison kupin vihreää teetä. Mutta vielä tarvittaisiin jotakin täyttämään päivän ruokaympyrää. Kaurapuuro tuntuu toimivalta ratkaisulta. Toinen vaihtoehto olisi varmaan maitorahka. Olen myös pyrkinyt syömään kananmunia jonkun verran.
Eli siis, ratkaisun avaimet ruokailuun:
Aamupala n. klo 10
2 ruisleipäviipaletta
1 kuppi kahvia
10kpl tyrniä
lasi mehua
vitamiinit
Lounas n. klo 12.30-13
Keitto tai kotona ollessa salaatti
Välipala n. klo 16
1 kuppi kahvia
banaani tai kananmuna, marjoja, hedelmiä tai vihanneksia
Päivällinen n. klo 19
Porkkanaa, paprikaa, kukkakaalia tms.
Kevyt dippi
Iltapala n. klo 21.30
1-1½dl kaurahiutaleita -> puuro
Kanelia tai hieman hilloa päälle
Iso kuppi vihreää teetä
Eli siis, ratkaisun avaimet ruokailuun:
Aamupala n. klo 10
2 ruisleipäviipaletta
1 kuppi kahvia
10kpl tyrniä
lasi mehua
vitamiinit
Lounas n. klo 12.30-13
Keitto tai kotona ollessa salaatti
Välipala n. klo 16
1 kuppi kahvia
banaani tai kananmuna, marjoja, hedelmiä tai vihanneksia
Päivällinen n. klo 19
Porkkanaa, paprikaa, kukkakaalia tms.
Kevyt dippi
Iltapala n. klo 21.30
1-1½dl kaurahiutaleita -> puuro
Kanelia tai hieman hilloa päälle
Iso kuppi vihreää teetä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti